Mutta mitä teen, kun tuntuu että hajoan?

Muutama vuosi sitten oli tyttö, jolla oli aina paha olla. Tytöstä tuntui, että vaikka hän kuinka huutaisi niin kukaan ei kuulisi. Ja vaikka kuulisi, ei kiinnostaisi. Tyttöä pelotti ja ahdisti jo pelkkä ajatus puhua jonkun kanssa pahasta olostaan. Tyttö itki aina kotona myöhään illalla, ettei kukaan kuulisi hänen itkevän. Mitä tyttö oikein pelkäsi?

Tytöllä oli kädet täynnä arpia, täynnä tuskaa. Tyttö käytti aina pitkiä paitoja, ettei kukaan huomaisi. Tyttö pelkäsi kuollakseen.

Tytön päiväkirjassa luki: "Olen merkityksetön. Olen turha. Kukaan ei edes rakasta minua. Yksi arpi lisää, tuska vähenee." Oliko se totta? Eikö tyttö merkinnyt kenellekkään mitään, eikö kukaan rakastanut häntä? Vähenikö tuska viiltelyllä? En usko. Tyttö tapasi Herra Alkoholin, eikä tämä Herra tuonut tytölle kuin ongelmia. Ehkä tyttö oli jo niin pohjalla, ettei tiennyt mihin turvautua. Tyttö alkoi puhumaan itsestään ja pahasta olostaan, muttei siitä tuntunut olevan apua. Tyttö jatkoi kuitenkin puhumista, itkua sekä arvet lisääntyivät. Tyttö oli jo niin pohjalla, kun päiväkirjassakin luki jo "Pitäkää huolta toisistanne, mä katselen teitä pilvien päältä ja rakastan teitä aina. Mä en kestäny enää"

Tyttö harkitsi asiaa vielä, ennenkuin toteuttaisi sen. Tyttö alkoi huomata, että tytön perhe rakastaa häntä. Jotenkin se tuntui vähältä, mutta parin päivän pohdinnan jälkeen huomasi, että hän rakastaa perhettään yli kaiken, eikä haluisi heille surua ja pahaa oloa. Tyttö pääsisi kuitenkin pahasta olosta yli, vielä joskus. Tyttö kävi edelleen puhumassa pahasta olostaan, ja pikkuhiljaa olo helpotti, ja Herra Alkoholi ja masennuskin jäivät. Tytöllä on vieläkin välillä vähän paha olla. Se tyttö olen minä.

Päiväkirjasta vielä yksi lainaus: "Mä en tekis mitään ilman teitä. Mä kiitän teitä loppuelämäni, että avasin silmät ja tajusin että musta välitetään. Kiitos. Rakastan teitä"

Kiitos ja kuittaus! Tänään kaverin kanssa saunomaan, ja huomenna kaverin 17v syntttäripileet :-) Mitä meinasitte viikonloppuna? :)